Prosesseja on monia ja ne myös vyyhteytyvät, eli usein yksi johtaa toiseen. Seuraavassa on lista fysiologisista seikoista, jotka tyypillisesti liittyvät tilaan, joka koetaan niskajumina:
Usein oireisiin siis liittyy tukalaa, epämukavaa tunnetta ja kipuakin. Kipu on fysiologinen ilmiö, jonka myötä kehossa tapahtuu fysiologisia muutoksia, jotka vaikuttavat myös mieleen ja emootioihin.
Kun kipu on kestänyt yli 3 kuukautta, aletaan puhua kroonisesta kivusta. Tällöin vapaan adrenaliinin, noradrenaliinin ja efedriinin pitoisuudet selkäytimessä alkavat vähentyä ja elimistö alkaa kokee kivun entistä herkemmin.
Voidaan esimerkiksi alkaa kokea paine kipuna. Kipuun ei siis kannata tottua, vaan kivun aiheuttaja kannattaa hoitaa pois. Kun kyseessä on ns. niskajumi, lääkitys harvoin tuo vaivaan pysyvää apua, vaan lääkkeeksi soveltuu parhaiten manuaalinen (käsillä tehtävä) hoito ja liike.
Manuaalinen hoito ja liike. Useimmiten myös liike itsessään on hoitoa. Aika usein ortopedinen osteopaatti ja koulutettu hieroja saa vastaanotollaan kuulla kysymyksen: ”Mitä on hyvä työergonomia?” tai ”Millainen olisi hyvä työasento?”
Perusvastaus on ytimekkäästi tämä: ”Jokainen työasento on huono sen jälkeen, kun olet ollut siinä 20 minuuttia putkeen.” ja tämä: ”Liiku.”
Niin, ja sitten tämä liikkuminen olisi vielä hyvä tehdä niin, että ei tehdä siitä mahdotonta suoritusta, joka vetää jo valmiiksi kiireisen arjen ja kaiken maailman yt-neuvottelujen kiristämää pinnaa entistä kireämmälle.
Eli otetaan iisisti. Kevyt self-help-liikunta olisi hyvä saada luonnolliseksi osaksi päivittäistä olemista. Se olisi hyödyllistä mieltää yhtä luonnolliseksi kuin veskissä käynti ja vaatteiden päälle pukeminen.
Kun nouset työpisteesi äärestä seuraavan kerran, pyöräytä hartioitasi 10 kertaa laajassa ympyrässä, molempiin suuntiin, irvistä työkaverille ja hengitä muutaman kerran todella syvään. Kun istuudut uudestaan, muuta jotain asennossasi.
Kiputilat kannattaa hoitaa kuntoon myös ammattilaisen avustuksella. Kaikkiin tässä artikkelissa mainittuihin vaivoihin saa helpotusta osteopaattisella käsittelyllä ja ammattilaisen ohjeistuksella.
Ortopedisessa osteopatiassa asiakas tutkitaan ja testataan aina huolellisesti, etsitään vaivojen alkusyy, hoidetaan oireilevat lihakset ja nivelet ja annetaan vielä perusteelliset ohjeet kotiharjoitteluun.
Tämä artikkeli on muokattu alunperin ortopedinen osteopaatti Iiro Ollilan tekstistä. Iiro ottaa vastaan HE FYSION Kallion toimipisteessä.
Varaa aika maksuttomaan etäkonsultaatioon. Käydään yhdessä läpi tämän hetkinen tilanteesi, taustasi sekä tavoitteesi. Konsultaation päätteeksi saat suosituksen mahdollisen hoitojakson käynnistämisestä.
HE FYSION
TEEMU LAGERSTRÖM
Peruskoulutus: Ortopedinen osteopatia, Urheilu- ja klassinen hieronta
Syventävät opinnot: Lääketieteellinen akupunktio, Lääkekoulutus, Kinesioteippaushoitaja
Valmistuin Suomen urheiluhierojaopistosta vuonna 2011 ja siitä asti olen työskennellyt HE FYSIOLLA.
Olen nuoresta asti urheillut erilaisten pallopelien parissa ja pelaan edelleen aktiivisesti jääkiekkoa, jalkapalloa ja golfia. Pitkällä urheilutaustallani oli suuri vaikutus siihen, miksi alunperin lähdin opiskelemaan urheiluhierojaksi.
Hierontakoulussa huomasin kiinnostukseni ihmisen anatomiaa kohtaan ja halusin lähteä laajentamaan anatomian tietojani ortopedisen osteopatian koulutuskeskukseen. 2012 alkaneista osteopatian opinnoista sain monipuoliset taidot erilaisten tuki- ja liikuntaelinvammojen sekä kehon muiden kiputilojen kliiniseen tutkimiseen, hoitamiseen ja kuntoutukseen.
Varaa aika, niin luodaan juuri sinulle sopiva hoitosuunnitelma!

MIKAEL KIIKKA
Osteopatia Kamppi, Osteopaatti Kamppi, Osteopatia Kallio, Osteopaatti Kallio, Osteopatia Helsinki, Osteopaatti Helsinki, Ergonomia osteopatia, Niskakipu osteopatia, Akuutti kipu osteopatia, Osteopatia niskavaivoihin, Osteopatia ryhtivaivoihin, Osteopatia akuuttien kiputilojen hoitoon, Osteopatia palvelu Kampissa, Osteopatia palvelu Kalliossa, Osteopatia palvelu Helsingissä.
HE FYSION ensimmäistä selkäviikkoa vietetään 18.-25.9.
Joka kolmas suomalainen työikäinen kärsii selkävaivoista kuukausittain. Selkävaivat koskettavat siis käytännössä säännöllisesti jopa noin 900 000 suomalaista. HE FYSION asiakasrekisterissä on vähän yli 15 000 ihmistä, joten lyhyellä matematiikalla laskettuna selkävaivat koskettavat jopa 5 000 meidän asiakasta.
Tässä on aika monta hyvää syytä selkäviikon toteuttamiselle! Tutustu viikon sisältöön ja hyödynnä loistavat tarjoukset!
Nykypäivän nopeatempoisessa ja vaativassa työympäristössä työntekijöiden hyvinvoinnin asettaminen etusijalle on ratkaisevan tärkeää tuottavan ja positiivisen työpaikkakulttuurin ylläpitämiseksi. Yksi tehokkaimmista tavoista saavuttaa tämä on hierontapalvelujen sisällyttäminen työpaikalle.
Hierontapalvelut työpaikalla parantavat työhyvinvointia, sillä ne tuovat mukanaan monia fyysisiä, henkisiä ja emotionaalisia hyötyjä, jotka voivat merkittävästi parantaa työntekijöiden tyytyväisyyttä ja tuottavuutta.
Helsinki, Suomen pääkaupunki, on tunnettu monista asioista - upeista nähtävyyksistä, kulttuuristaan ja vilkkaasta kaupunkielämästä. Mutta tiesitkö, että Helsinki tarjoaa myös monipuoliset mahdollisuudet rentoutumiseen ja hyvinvointiin?
Hieronta on yksi parhaimmista tavoista päästä eroon arjen kiireistä tai matkustamisen aiheuttamista rasitteista. Kunnon hieronta antaa keholle ja mielelle ansaittua hemmottelua.
HE FYSIO on se toimija Helsingissä, jossa tämä kaikki onnistuu helposti. Voit tilata meiltä hierojan myös kotiin, hotelliin tai työpaikalle!
HE FYSIO on vuodesta 2010 toiminut, luotettava kuntoutus-, hieronta- ja fysiikkavalmennuspalveluiden tarjoaja. Autamme sinua pääsemään eroon turhista kiputiloista ja parantamaan yleistä terveyttään – jotta sinä voit keskittyä siihen, mitä eniten rakastat.