Jenni Soikkeli –

Tehoa purentaelimistön

hoitoon.


Jenni Soikkeli on purenta- ja niska-hartiaseudun alueen kiputiloihin ja oireisiin erikoistunut fysioterapeutti. Hänen vastaanotollaan käy pääasiassa asiakkaita, jotka kärsivät niska-hartiaseudun sekä purentaelimistön ongelmista. Näihin ongelmiin kuuluvat krooninen niskakipu, jännitystilat, jäykkyys, päänsäryt, leukakipu sekä kivuliaat ja jännittyneet purentalihakset. LymphaTouch on tullut osaksi Jennin työkalupakkia, etenkin kipuasiakkaiden hoidossa.

”Hyödynnän LymphaTouchia pehmytkudosten jännistystilojen, kivun ja arpien hoidossa, erityisesti purentalihasten ja niskarusetin triggerpisteiden käsittelyssä. Niskan ja purentalihasten hoidossa aloitan yleensä käsittelyn LymphaTouchilla, jonka jälkeen käsittelen manuaalisesti esimerkiksi mobilisaatiolla tai suun sisäkautta purentalihakset. Tarpeen mukaan palaan vielä käsittelemään LymphaTouchilla. Käsittelyiden jälkeen käydään läpi kuntouttavia liikkeitä, jotka on helpompi suorittaa kun ylimääräiset jännistystilat on ensin hoidettu pois.

LymphaTouch on selkeästi tehostanut oman työn vaikutusta sekä helpottanut työskentelyä erityisesti kipupotilaiden kanssa. Jo yhdellä hoitokerralla voi nähdä tuloksia purentalihasten kiputuntemuksissa (VAS 8 –> 4-5), joka on yleensä syy hoitoon hakeutumiselle. Lisäksi positiivisia muutoksia näkyy myös leukanivelen deviaation pienentymisessä, leukanivelen liikkeen laadun ja liikelaajuden parantumisessa. Esimerkiksi leukanivelen naksuminen vähentyi tai loppui kokonaan, suun avaaminen helpottui tai suu aukee selkeästi enemmän) jo yhden hoitokerran aikana. 3-4 kerran hoitojakson aikana on myös saatu vähennettyä kiputilojen esiintyvyyttä, missä hoidot totetutettiin 1-2 viikon välein.

Useimmiten asiakkaat kertovat leuan rentoutuvan ”tipahtavan alas” ja jännityksen tunteen helpottavan. Asteikoilla 0-10, antaisin laitteelle täyden 10 ja suosittelisin sitä kaikille kollegoille!”.

-Jenni Soikkeli, fysioterapeutti, HE FYSIO

Asiakastarina

Asiakkaalla ollut pidemmän aikaan, jo vuosien ajan jatkunutta kipua (VAS 4-7) ja jäykkyyttä leuan alueella. Lisäksi hänellä oli jäykkyyttä lonkissa, ja lantion aluueella (sektioarven kireys), joka on vaikuttanut negatiivisesti liikunnan harrastamiseen.

Asiakas kävi vastaanotolla yhteensä 5 kertaa ja hoitoaika oli 60 minuuttia, josta LymphaTouch oli käytössä noin puolet ajasta.

Fysioterapiakäyntien tavoitteena oli lisätä arven elastisuutta ja käsitellä ympäröivä pehmykudoksia niin lantion kuin purentaelimistön alueella.

Hoito aloitettiin LymphaTouchilla, jossa keskityttiin sektioarven käsittelyyn ja lonkankoukistajien käsittelyyn, sekä tehtiin lopuksi MET-tekniikoin. Tämän jälkeen siirryttiin purentalihasten käsittelyyn laitteella ja manuaalisesti.

LymphaTouch-hoidossa käytettiin 90-180 mmHg alipaineita riippuen alueesta ja hyödynnettiin mekaanista värinää.

Asiakkaan kiputuntemus heikentyi merkittävästi purentalihaksissa sekä leukanivelen liikkeen laatu parani.

Asiakkaan mukaan 4 hoitokerran jälkeen yöllinen hampaiden pureminen vähentyi merkittävästi. Arpikudos sekä ympäröivä alue on selvästi elastisempi sekä vatsan alueelta on lähtenyt turvotusta, asiakas huomasi, että vanhat housut mahtuivat taas jalkaan.

Lonkkien liikelaajuudet lisääntyivät sekä keskivartalon aktivaatio helpottui, jolloin lihaskuntoharjoittelusta salilla on tullut helpompaa.

Ajankohtaista

Identiteetin muutos: Ensimmäinen askel tavoitteidesi saavuttamiseen

Kuvittele maailma, jossa et vain pyri tavoitteisiisi, vaan elät kuin olisit jo saavuttanut ne.

Tämä ei ole vain tavoitteiden asettamista; kyse on siitä, kuka olet ytimeltäsi.



James Clearin Atomic Habits -teoksen innoittamana nostan tässä artikkelissa esille sen miten identiteetin muutos voi radikaalisti uudelleen muotoilla oman tulevaisuutesi ja voimaannuttaa sinut toteuttamaan unelmasi.

Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, kuinka hyvin todella tunnet oman kehosi ja sen tarpeet?

Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, kuinka hyvin todella tunnet oman kehosi ja sen tarpeet?


Kehomme lähettää jatkuvasti signaaleja, jotka kertovat hyvinvoinnistamme, mutta niiden tulkitseminen voi olla haastavaa. Elämme kiireisessä maailmassa, jossa stressi ja väsymys ovat arkipäivää, mutta harvoin pysähdymme todella ymmärtämään niiden syitä tai seurauksia.

Vinkit: Näin parannat kuntoasi ja hyvinvointiasi ikääntymisestä huolimatta

Kun heräät aamulla, oletko paremmassa kunnossa kuin edellisenä aamuna vai onko sekä kehosi että mielesi pienen napautuksen heikommassa tilassa kuin päivää aiemmin?


Tämä kysymys on tärkeä, sillä se heijastaa päivittäisten valintojemme vaikutusta hyvinvointiimme ja terveyteemme. Ikääntyminen tuo mukanaan luonnollisesti haasteita, mutta se ei tarkoita, että emme voisi kehittää itseämme joka päivä.

PYYDÄ TARJOUS TYÖYHTEISÖLLE TAI SEURALLE.

Haluatko tarjota seurasi jäsenistölle, joukkueelle, työyhteisölle tai muulle ryhmälle mahdollisuuden hyödyntää HE FYSION palveluita normaalia EDULLISEMMIN?

TÄYTÄ OHEINEN LOMAKE JA LÄHETÄ MEILLE TARJOUSPYYNTÖ.

Tässä tarjolla ehkä helpoin ja nopein tapa aloittaa matka kohti terveempää ja toimintakykyisempää kehoa.




HE FYSIO on vuodesta 2010 toiminut, luotettava kuntoutus-, hieronta- ja fysiikkavalmennuspalveluiden tarjoaja. Autamme sinua pääsemään eroon turhista kiputiloista ja parantamaan yleistä terveyttään – jotta sinä voit keskittyä siihen, mitä eniten rakastat.